Kotivalmis sai toteuttaa Lohtajalla kylpyhuone – ja saunaremontit
rivitalon kolmeen asuntoon. ”Sopivien sattumusten summa juuri oikeaan
aikaan” – kuvailevat asuntojen asukkaat remonttien alkua ja kulkua.
Pekka Mattila oli jo usean vuoden ajan harkinnut remontin teettämistä
kylpyhuoneeseen ja saunaan.Lopulta hän päätti ottaa yhteyttä Kotivalmiiseen. Kotivalmiin
edustaja tuli käymään ja remontista päästiin yhteisymmärrykseen siltä istumalta aloitus päivää myöten.
”Asunnossani remontoitiin kylpyhuone ja sauna. Tiloihin asennettiin
lattialämmitys, mikä minulla oli jo pitkään ollut toiveissa.
Remontti sujui hyvin ja vaivattomasti. Sain itse olla mukana
vaikuttamassa asioihin, vaikka paljon jätin ammattimiesten osaaviin
käsiin. Oli helppoa kun saattoi luottaa siihen, että työmiehet
tietävät kyllä mitä ja miten on parasta tehdä. Yhteydenpito ja informointi toimi
hyvin.
Työmiesten osaaminen oli hienoa katseltavaa. Ihmettelinkin
katsellessani esimerkiksi sähköasentajan työtä kuinka hän osasi vetää
kaikki piuhat niin nopeasti ja taitavasti. Myös aikataulu piti
justiinsa. Minun ei tarvinnut itse huolehtia mistään, ei edes
siivouksesta työkohteessa, vaan kaikki hoidettiin kotivalmiin puolesta.
Hienoa oli myös Kotivalmiin toimittama suihku- ja wc-vaunu. Se oli
helppo ja miellyttävä käyttää ja teki remontista entistä
vaivattomamman. Remontin ansiosta asunnon arvo nousi huomattavasti ja
nyt kaikki märkätiloissa vastaa nykyisiä rakennusmääräyksiä. Käytän
jatkossakin Kotivalmista remonttitarpeita ilmetessä ja suosittelen
Kotivalmista myös muille. Sekä työstä että lopputuloksesta arvosana on
ehdottomasti kiitettävä.”
Mattila kertoo, että hän on suositellutkin Kotivalmista jo muille.
Remontin ollessa käynnissä Pekka Mattila keskusteli naapurinsa,
Kunnallisneuvos Matti Uusi-Rauvan kanssa. Matti Uusi-Rauva oli
maininnut oman asuntonsa kylpyhuoneen ja saunan kunnosta sekä
ajatuksesta saada lattialämmitys asennettua. Pekka Mattila mainitsi
asiasta Kotivalmiin edustajalle, joka oli yhteydessä Uusi-Rauvaan ja
teki tarjouksen remontista. Uusi-Rauva kuvaileekin remontin osuneen
kohdalle ”sattumalta, mutta hyvään aikaan”. Remontti alkoi Matti
Uusi-Rauvalla heti Mattilan jälkeen. Wc- ja suihkuvaunu siirrettiin
vain Uusi-Rauvan asunnon kohdalle ja näin oli valmiina asukkaan
käyttöön.
”Asunnossani remontoitiin kylpyhuone täysin ja saunan lattia sekä asennettiin uusi kiuas.
Saunan-ja kylpyhuoneen viemäröinnit tehtiin kaikki uusiksi ja saimme samalla wc istuimen kylpyhuoneeseen sekä myös
toivomamme lattialämmityksen. Remontti tehtiin aika nopeassa
aikataulussa ja aikataulu onneksi pitikin sovitun mukaan. Samoin
yhteydenpito toimi hyvin ja jos työnjohto ei pystynyt heti puhelimeen
vastata, hän soitti kyllä takaisin mahdollisimman pian. Yhdessä
neuvottelimme muun muassa sähköjohtojen vetämisestä. En halunnut
liikaa käydä työkohteessa, jotta työ ei sen takia hidastuisi.
Työmiehet olivat osaavia ja ammattitaitoisia ja lopputulos
esimerkillinen. Olen hyvin tyytyväinen sekä työn sujumiseen että
tulokseen ja suosittelen Kotivalmista ehdottomasti myös muille. Itse
asiassa olenkin jo suositellut Kotivalmista, sillä kehotin Kotivalmiin
edustajaa ottamaan yhteyttä myös kolmanteen rivitalossamme asuvaan
henkilöön.”
Kaarina Niemi asuu samassa rivitalossa Pekka Mattilan ja
Kunnallisneuvos Uusi-Rauvan kanssa. Uusi-Rauva olikin jo vinkannut
Kotivalmiin edustajalle, että tämä olisi Kaarina Niemeen yhteydessä.
Kaarina Niemi oli itsekin seurannut remonttien toteuttamista
pihapiirissä ja Kotivalmiin asennusautot olivat tuttu näky. Hän oli
kerran huikannut ohi mennen yhdelle työmiehelle puolittain huumorilla,
että hänenkin asunontasa olisi remontin tarpeessa. Kotivalmiilta tuli
edustaja käymään ja teki tarjouksen kylpyhuoneen ja saunan remontista.
”En ollut suunnitellut remonttia, mutta toki se oli mielessä ollut.
Asunnossa on muuten tehty pintaremonttia, mutta kylpyhuone ja sauna
olivat remontoimatta. Tuntui, että nyt voisi olla sopiva aika. Suihku-
ja wc- vaunu oli myös sopivasti pihapiirissä, joten sen siirtäminen
käyttööni oli helppoa. Aluksi vähän pelkäsin sen käyttöä, koska
minulla on polvi operoitu, mutta hyvinhän se kuitenkin sujui. Remontti
alkoi asunnossani pian. Putket ja sähköt uusittiin ja lattialämmitys
vedettiin kylpyhuoneeseen. Olin vähän pelännyt pesuhuoneeni kuntoa,
mutta onneksi siinä ei isompia vahinkoja ollut.Yhteydenpito sujui hyvin ja sain vaikuttaa asioihin.
Työmies kyseli mielipidettäni ja saatoimme yhdessä neuvotella hänen
kanssaan. Olen todella tyytyväinen. Sain parhaan mahdollisen työporukan
toteuttamaan remontin asunnossani. He olivat osaavia ja ammattitaitoisia
sekä äärimmäisen kohteliaita ja ystävällisiä. Juttelimme paljon ja oli
todella mukavaa kun asentaja aina aamuisin huikkasi hyvät huomenet
tullessaan töihin. Suosittelen ehdottomasti Kotivalmista myös muille
ja sosiaalisessa mediassa olenkin jo niin tehnyt. Työ oli kiitettävää.”
Kotivalmis havaitsi kaikkien kolmen asunnon kohdalla, että kylpyhuoneet eivät kaikilta osin (esim. seinien runkotiheys) vastaa nykyisiä rakennusmääräyksiä ja remontin yhteydessä Kotivalmis toteutti myös nämä vaadittavat muutostyöt. Kotivalmis kiittää, että sai toteuttaa remontin Mattilalle, Uusi-Rauvalle sekä Niemelle.
Tilaa tästä ilmainen remonttiarvio. Et sitoudu mihinkään. Selvitämme remonttisi yksityiskohdat ja annamme tarjouksen remontista. Arviointi voidaan sopia, myös työajan ulkopuolella. Otamme sinuun yhteyttä arviointiajan sopimiseksi.
|
Avoinna ma–pe 9.00–16.00